14.12.2013

And you, the dreams are for you

Kassa on mun paras kaverini. Tykkään siitä ihan sairaasti, kun saa puhua asiakkaiden kanssa ja rahastaa niitä, se on vaan niin kivaa enkä tiedä miksi. Kai oon vaan niin sosiaalinen ihminen että tykkään siitä kun saa olla avuksi tai muuten vain jutella jollekin.
Moni asiakas, jonka kanssa on myös pidempään jutellut siinä kun lahjaa kaikessa rauhassa paketoi on todennut hetkellisen juttelun jälkeen "sinä et kyllä ihan täältä päin taida olla" ja siinä naureskellen on helppo todeta että en niin.
Uskomatonta miten nopeasti viisi viikkoa on mennyt, jotenkin tuntuu että vasta viikko sitten olisi aloittanut Pentikillä ja oli ihan hukassa kaikessa mitä asiakkaat kysyi, mutta nykyään ei paljoa ole ongelmia jos asiakas jotain kysyy. Muistan jopa oikeasti eri kuosien ja astiastojen nimiä sekä niitä päiviä, mihin saakka keramiikkasarjaa on sillä hetkellä saatavilla. Se on mun mielestä aivan uskomatonta, miten paljon voi havaita kehitystä itsessään vaan viidessä viikossa.
Ensi viikolla perjantaina kuusi viikkoa napsahtaa täyteen ja en vaan pysty uskomaan, että Pentikissä vietettävä aika on siinä kohtaa ohi. Ei vaan mene jakeluun. Oon viihtynyt siellä niin hyvin, ettei mitään tolkkua ja varmaan miljoonasti on pitänyt tääkin mainita mutta kaikki siellä on niin mahtavia ihmisiä että aika tuntuu joka päivä menevän siivillä, eikä ole pulaa tekemisestä koska aina on jotain mitä voi paketoida. Ihan aina.
Nyt jopa koti-ikävä on helpottanut, mikä on aika hyvä asia. Toisaalta kun viikon päästä on aika lähteä kotiin, olo on tosi haikea sen takia että tietää ettei maanantaina kello soi vaille kuusi että ehtii Merjan kyydillä keskustaan ja sieltä seitsemän bussilla Kuopioon.
Kuvia ei ole vieläkään, mutta ei siellä ehdi puhelinta muulloin kuin ruokkiksella räpläämään, eikä aina edes silloin kun pitää olla valmiina lähtemään kun kello soi jos kassalla tarvitaan tai myymälän puolella yleensäkin apua.
Uskomatonta, mutta Kuopio teki sen taas vaikka aluksi tuntui etten sopeudu tänne mitenkään tällä kertaa, mutta nyt tää tuntuu toiselta kodilta. Paikalta jossa voi elää, hengittää ja olla onnellinen.
Ensi viikolla arviointikeskustelu ja jotenkin se hirvittää, vaikka mulla on täällä mennyt tosi hyvin omasta mielestäni. Saa nähdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti