21.5.2013

Sinisilmäisiä kilpikonnia

Saatiin tehtäväksi suunnitella opetus- ja kulttuuriministeriölle kesäiset paidat. Muutaman mutkan jälkeen asiat alkoivat selkeytyä ja päädyin tekemään kilpikonnan. Muutamalla mutkalla tarkoitetaan suunnittelussa syntynttä ongelmaa, kun pää löi tyhjää ja turhautuneisuus oli liian päälle painava.
Viimein kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin.

Itsearviointi paidasta
Paidan logon suunnitteluun käytin muutaman tunnin ja toteutuksessa meni arviolta kaksi tuntia. Paidan toteutus sekä suunnittelu oli mielestäni ihan ok, kuten myös käytetty aika.
Idean logoon sain siitä, kun olen aina itsekin halunnut kilpikonnan ja piirtelin siinä viivoja aikani kuluksi ja sitten tsadaa siinä se kilpikonna oli.

1 kommentti: